Kustannusosakeyhtiö Gogam ja roolipelisuunnittelija Manu Kuhmonen (tunnettu myös Vihervelho -kanavistaan) ovat solmineet julkaisusopimuksen uudesta kotimaisesta pöytäroolipelistä: Kantamaan seikkailut.
Kovakantisena kirjana julkaistavan pelin tavoitteena on saapua pelaajien käsiin kesän 2027 Ropeconissa. Teoksen tekijätiimiin kuuluvat Kuhmosen (pääsuunnittelu, maailma ja kartat) lisäksi pelisuunnittelija Petri Leinonen, kuvittaja Ronja Metso (@snaillesnaille) sekä taittaja Nuutti Karjalainen.

Uusi aluevaltaus: Pohjoismainen Year Zero Engine suomeksi
Kantamaan seikkailut tuo yhteen suomalaisen kansanperinteen ja perinteisen seikkailufantasian. Maailmassa Kalevalan kultainen aika on ohi, jumalat ovat kadonneet ja luonto on muuttunut arvaamattoman vaaralliseksi. Pelaajat astuvat seikkailijoiden saappaisiin – selviytyjinä ja oman tiensä kulkijoina, joiden jokaisella päätöksellä on seurauksensa.
Pelin mekaniikka pohjautuu ruotsalaisen Fria Liganin arvostettuun Year Zero Engine (YZE) -säännöstöön (Free Tabletop License). Teos on samalla tiettävästi ensimmäinen merkittävä suomenkielinen Year Zero -julkaisu.
”Gogam on profiloitunut laadukkaiden ja helposti lähestyttävien suomenkielisten roolipelien julkaisijana. Manun luoma Kantamaa vakuutti meidät heti: jaamme täysin saman vision siitä, miten suomalaista perinnettä ja modernia seikkailufantasiaa kuuluu käsitellä. On kulttuurisesti ja pelillisesti mahtava hetki päästä tuomaan maailmalla arvostettu pohjoismainen Year Zero -järjestelmä ensi kertaa suomen kielelle näin kunnianhimoisessa ja laadukkaassa laajuudessa”, toteaa Gogamin Petri Leinonen.
Tekijän haastattelussa: Manu Kuhmonen
Mikä sai sinut luomaan Kantamaan ja tuomaan suomalaismytologian pöytäroolipeliksi juuri tällaisena?
”Meillä on Suomessa valtavasti erilaisia perinteitä ja myyttejä, jotka ovat mielestäni mehukas asetelma lähteä leikkimään ja luomaan. Kantamaa on syntynyt tästä alun perin omaan aikaisempaan kampanjaani L&L-systeemillä. Sitä oli siis luonteva lähteä laajentamaan omaa pelisysteemiä varten.
Koen myös, että Kalevala on jo aika koluttu viitekehyksenä Suomessa, joten vaikka oma maailmani ottaa siitä totta kai vaikutteita, halusin silti lähteä rakentamaan Kantamaata hieman erilaisella kulmalla: perinteistä fantasiaa suomalaisella mausteella. Toivon mukaan tällä ajatuksella Kantamaahan löytyy sellainen särmä, jota ei ihan joka pelissä tule vastaan.”
Mitä haluat pelaajien kokevan pelipöydässä?
”Toivon, että pelaajat pääsevät kokemaan Kantamaan parissa seikkailun hurmaa ja jännittäviä tilanteita. Sellaisia hetkiä, joissa valinnoilla on oikeasti isoja merkityksiä ja oman hahmon selviytyminen on aina vaakalaudalla.
Toivon mukaan myös pelin kautta moni uusi pelaaja kokee ahaa-elämyksiä mieluisan harrastuksen parissa ja ehkä jopa löytää rohkeutensa kokeilla pelinvetämistä ensimmäistä kertaa.”
Miksi Year Zero Engine valikoitui moottoriksi ja miltä tuntuu lähteä tekemään tästä Gogamin kanssa ihan virallista kirjaa?
”Forbidden Lands (joka käyttää YZE-moottoria) on yksi omia kaikkien aikojen suosikkiroolipelejäni, eikä ole salaisuus, että Kantamaan seikkailut ottaa siitä inspiraatiota. YZE-pelit on helppo oppia, mutta ne ovat kuitenkin mekaanisesti sopivan syvällisiä ja ihanan tarinapainotteisia. Year Zero Engineä ei ole tietääkseni myöskään aiemmin suomennettu, joten halusin lähteä tarjoamaan säännöstöstä kaikille sen faneille versiota meidän omalla äidinkielellä mihin tahansa omiin tarkoituksiin.
Ylipäätään oman pöytäroolipelin kirjoittaminen on ollut jo pitkään haave, jota ei ole aktiivisesti osannut olettaa oikeasti tapahtuvaksi. Oli siis ilo kuulla, että Gogam halusi tarttua projektiin avosylin. Gogamin Petrin kanssa projektin edistäminen on ollut muutenkin todella mielekästä, kun ollaan aina oltu samoilla linjoilla pelin visiosta. Onhan tämä nyt siis unelmien täyttymys, että tästä tehdään ihan oikeasti käsinkosketeltava kirja!”
Seuraa projektin kehitystä
Pelin kehitystä ja tunnelmia matkan varrelta voi seurata suoraan tekijöiden kanavilla:
- Manu Kuhmonen: YouTube Vihervelho, Instagram @vihervelho ja TikTok @vihervelho
- Ronja Metso (kuvitus): Instagram @snaillesnaille
- Kustannusosakeyhtiö Gogam: gogam.eu